Sekaan vaan..

Kipeä olen edelleen..Hiukan vain tosin. Taas vituttaa kun koira herätti. Taas vituttaa kaikki!! Oon tosissani ajatellu vetää tän blogi-lässytyksen kiinni ja yrittää elää niinkuin oiket ihmiset. . En tosin tiedä pystyisinkö jatkamaan tasapainoista harhaani hyvästä elämästä enään samalla tavalla jos en pääsisi lähes päivittäin vinkumaan tutuille/ tuntemattomille tyypeille internetissä kuinka elämä kusee  ja silti hymyilemään lähikaupan kassajonossa.. Ei helvetti miten onkaan lapsellista toimintaa. Ihmekös kukaan ei koskaan julkaise täällä mitään. Ja kaikki ongelmat on kehittyneet vain sen vuoksi että en kykene selittään asioita uskottavasti enkä oleen enään tarpeeksi hullukaan että sieltä suunnalta saisi jotain jelppiä.  Olen kuin sarjamurhaaja-dexter. Hän elää rikospaikkatutkijana,suhteessa ja hengailee kavereiden kanssa mutta silloin tällöin käy murhaamassa tyypin tai pari. Miten hänen psyykkeensä kestää? Ihailtava persoona..

Olin torstaina koiran kanssa TOKO treeneissä  dobermannien keskellä ja tuntui jälleen ulkopuoliselta. Näytin varmaan todella fiksulta kun olo oli jotenkin käsittämättömän järkyttävän huono ja SILTI piti mennä ja tehdä. Pitäis varmaan etsiytyä sekarotuisten koirien treeneihin,jos sellaisia lie ja jättää typerät haaveet toisesta koirasta.. Meille tulee kissa muutaman viikon kuluttua. Näin siitä viimeyönä jo untakin.

Tuttujen tunteiden valtaan..

Aamun vitutusmasennusahdistuskuolema on mennyt pois. Käytiin lenkillä ja vanha tuttu tuli kysymään "missäs Kiki on" Pystyin kertomaan ja ei tuntunut missään. Nyt on Suru.. Kohta on vuoden ollut mun kultatyttö poissa. Tää on taas näitä kesken jääneitä käsittelemättömiä/käsittämättömiä asioita joita mun elämän rikale on täynnä. Katselin vielä kertaalleen Kikin kuvia,doberman foorumilla sen lähtöpäivän viestejä ja uurnaa hyllyssä, Taas,taas,taas. Onko pakko kiduttaa itseään? Näköjään on.. Ihmiset sanovat "sure se pois" Mutta jos sydän on tuhantena palasena jo ennestään ja surun tullessa se kaikki menetys,kipu,katkeruus viiltää siellä murskaten palasia.. Miksen minä saa psykiatria? Miksen ole tarpeeksi hullu? Olis joku anonyymi jolle kertoa.

sairasta vieroittumista ihmiskunnasta..?

Niin,otsikko kuvaa teksitiä,niinhän se oli? Aivot eivät pysty tuottamaan tähän aikaan aamusta mitään järkevää,kaikki paska olo ja ahdistusmasennusvitutuskuolema on vaan päässä ja kohta tuntuu räjähdys olevan päällä. Angstausta tai ei..  Yep,neljättä päivää makaan kotona,kuumetta,kurkku kipeä,6 eri läääkettä menee kurkusta alas jotta olis edes jotenkin siedettävä olo. Antibiootit onneksi ovat alkaneet purra,ja lääkkeiden määrä vähenee kokoajan. Tänäään ei enään tarvitse tuota,huomenna ei tuota.

Tekee mieli kirjoittaa vihaisia lauseita,koiran häädin pois lähettyviltäni. Varsin agressiivinen ja vittumainen oloila. Sattuu,huimaa ja heikottaa. Otan kolmea lääkettä jotta pääsen edes aamulenkille. Sairaus :-<    Olin töissä to-su vanhassa paikassa josta lähdin yli puolivuotta sitten viimeksi pois. Jotenkin aivot rekisteröivät sellaisiakin asioita muistiin joita ei tarvitsisi. Nekin jotka voi oppia uudelleen. Vie vaan turhaa tilaa niiltä harvoilta asioilta mitkä pitäisi muistaa. Noh,empä muista. Elämä on pelkkää numeroiden,päivämäärien ja sanojen merkitysten sekaista maailmaa ja ihmiset senkuin vain kaikkoavat pois. Joskus uhosin että palaan ennalleni.. En palannut.

Helpottava tieto olisi se että miksi? Mutta siinähän elämän perus pointti menisi perseelleen jos kaikkein vaikeimpiin kysymyksiin olis vastaukset hihassa. Minulla on hihaton paita.  Kaikki vitsailevat "nekalassa nekaloituu" mutta alan kohta näyttää hapanta naamaa myös heille. Tuntui eilen siltä että kaikki katsoivat kieroon,enkä halua enään palata edes "olohuoneen sohvalle" eli Railoon. Ahdistaa ihmiset,ahdistaa todella. Ulospäin kukaan ei ymmärrä,ei huomaa mitään. Ainoa joka voisi huomata,viettää vieläkin askeettisempaa ja karumpaa elämää kin minä. Hänellä ei ole ystäviä lainkaan. En tahdo sitä. Kertoa "silloin joskus kun olin ystävän kanssa.." Hän ei itse ole huomannut kuinka elämä on luisunut käsistä pois. Minä kaipaan sitä aikaa kun viikonloppua odotti innolla että pääsee kaupungille katsomaan ystäviä ja bailaamaan isolla porukalla.  Tuskaa vain huomata kuinka viikot ja kuukaudet kuluvat ohi eikä mitään,ei siis yhtään mitään töiden lisäksi ole tapahtunut. Töissä,töissä,töissä,vapaalla mutta sydänoireiden vuoksi kotona,vapaalla mutta väsymyksen vuoksi kotona.. Töissä töissä töissä.. Nyt olis neljä päivää vapaata,minä sairastan kotona. Kukaan ystävistäni ei vastannut kutsuuni tulla käymään. Siskoni kävi,hän rakastaa minua yhä..

Tyhjä..

Talo tuntuu niin tyhjältä,kun olet poissa.
en kuule,enkä näe sinua.
Tiedän missä olet,enkä pelkää.
Olet sydämmessäni ja sielussani iäti..

Hetken kuluttua sinut saan syliini
olet siinä etkä enään katoa..

Kirjoittelua..

Niin,en kyllä tiedä mistä aloittaisin. On olut liikaa töitä.. 10 päivää,2 vapaata ja 4 päivää. Nytkin on ollut 2 vapaata ja olis ollu viikonlopulle hommia. Ne tehtyäni olis ollut ti-ke töitä mutta ollaan virossa joten sinne meni taas työt. Lupasivat soitella ke et olis jotain kuulemma tarjolla jos mun kunto on sellainen (miten niin???) Pätkiksen kanssa käytiin fillari lenkillä joka päättyi iloiseen liito-oravan tyyliseen lentoon läpi orapihlaja aidan suoraan naapurin omakotitalon pihaan. Et sellasta.. Illalla pitäis mennä lenkille ja sen jälkeen lonkero/sauna touhua ja hyvää ruokaa.  Sisko onneks suostu hakeen mut pois sitten yöllä ettei tarvitse kontata kera koiran ruskosta nekkulaan.. Tänään on ollut jotenkin surumielinen olo. Ei vaan huvita mikään. Oon imuroinut,mutta tulosta ei näy kun karvaa tulee sitämukaa ellei enempääkin lattialle kuin mä ehdin imuroida. Eilen kuulin että ex ex ex mieheni on menossa jälleen vankilaan.. Vain sen vuoksi ettei saapunut käräjile. Harmittaa hänen puolestaan..