Väärin..

Jokaisessa suhteessani on vuosien varrella tullut riitaa juomisesta. Tai ainakin humalassa tapellaan. Yleensä tilanne on se että toinen on menossa baariin eikä toinen tahdo jäädä yksin kotiin joten hänkin tahtoo lähteä. Noh, jostain syystä samaan baariin ei voi mennä juopottelemaan ja riita on valmis. Ei syytä,vain sanattomia oletuksia ja enemmän vähemmän piilevää mustasukkaisuutta. Luottamus jota selvinpäin vannotaan katoaa tai horjuu ja jokaisen parisuhteen pohjalla oleva omistamisen halu jyllää. Tunnustaa sitä tai ei.  Vaikeaa,niin vaikeaa.

Soittamattomat soinnut.

Isäni on sanonut niin kauan kuin muistan, "tahtoisin niin soittaa kitaraa" ennen en ole muistanut tai ei ollut aikaa mutta siinä hän soittaa vierelläin. Niin tuskaiset soinnut,ja kaihoa silmässä kun soitta mennyttä elämäänsä..

Hajuharha..

Haistan kaurapuuron,mielisairaalan käytävän. Haistan menneisyyden haamut ja ne lempeimmät muistot. Viipyvät katseet,ahdistuksen paineet ja se kaikki mitä mielessäni on..

Tahdon tahdon..

Joskus haluan kuolla ja joskus elää. Joskus haluan olla vain olemassa hiljaa tai hakea äidin lääkekaapista nappeja. Tahdon taas poistua todellisuuden tylsästä ja ahdistavasta paskasta joka ympäröi tätä teeskenneltyä elämän irvikuvaa. Kaksi kuukautta pelkällä viinalla. Tehkää vittu jotain!!

Primitiivireaktio.

Hassu minä. Puhelimesta loppui akku ja meinasin seota totaalisesti.  Laturi ostettiin autoon mutta se ei toiminut. Lisää stressiä. Miehellä menee hermot mutta on vain pakko näpytellä. Näp näp

Pikalähtö.

Eilen olimme ainoan ja parhaan ystäväni kanssa tre-juupajoki-orivesi reissulla katsomassa erästä kalliota. Kerroimme ja pohdimme kaikkea maan ja taivaan väliltä eikä radio ollut päällä kuin viimeiset kilometrit. Valitin kun kesä on mennyt menojaan enkä ole päässyt juuri tampereen ulkopuolelle. Rakas mieheni sitten yllätti ja nyt olemme matkalla hämeenlinnaan ja otamme ystäväni mukaan. Jes!!!

Onnistumisen kokemus?

Tunnin yrittänyt saada blogia puhelimeen ja nyt tuntuu siltä että olen onnistunut. Jeah!!

Mietteitä..

Vihaatko sinä minua todellakin niin paljon,ettet kestä läheisyyttäni
vai onko mielesi vain niin pirstaleina?
Oliko sydämesi täynnä tuskaista ja katkeraa huutoa
että se piti vaimentaa
vai oliko vain juuri se aika kellon ikuisessa kierteessä?
Mitä sinä kerrot hänelle,jonka tehtävä on kuulla,
ikuisia valheita vai raskaan toden?
Kaikki saman palapelin palaset löytävät viimeisen merkityksensä tänään.

Mitä minä olenkaan sinulle tehnyt,Kuinka monta merta kyynelistä?
Ja kuinka monta kertaa oletkaan katunut sitä virhettä
Jonka tietämättäsi kauan sitten teit..

Pelko..

Pelko. Kaikilla se on,mutta jokaisella erilainen.
 Siis hyvää yötä keran haamujen ja kummitusten
,kaappien luurankojen
Ja niiden asioiden joiden kanssa on yksinäinen

Tällaisia mietteitä yöllä,kun ei tiedä odottaako unta vai kuolemaa,,

Kadonneet ajatukset..

Yön pimeässä ja viileässä,istun ja poltan tupakkaa.
Ajatukseni olivat ihanan selkeitä.
 Ymmärsin,ettei yöllä tarvitse keskittyä kuin olemaan olemassa
 ja antaa ajatusten virrata pääni lävitse.
Aamu kun tuli,en enään muistanutkaan mitään.
 Kaikki ajatukset katosivat päivän humuun.
 Aikaan kun minulta vaaditaan taas.
Ja minun pitää esittää
"Kaikki on hyvin kulta"
Se on esitykseni nimi..

Vittu kun on aikeaa keksiä otsikko..  Ei minun kirjoituksissani ole mitään yhtä aihetta useinkaan. Kirjoitan vain tympeitä ja typeriä lauseita joilla ryven synkkyydessä voivotellen tilannettani. Noh,kuluupa aika johonkin muuhun kuin syömiseen. Tai siis leipää nytkin syön. Kohta taas koiran kanssa aamulenkille ja sitten onkin tylsää..Voisi tietenkin mennä bussilla nekalaan,ottaa fillarin ja polkasta sen tänne.. Sellaset rapiat 12km matkaa. Olen jo viikon haaveillut siitä mutta aina on yllättäviä kuuroja ja sokeita tullut taivaalta niin että eilenkin iltalenkkiä oltiin menty puolituntia niin eiköhän sitten sada kaatamalla hetken aikaa ja minä aivan läpi märkä.. Koira oli käyny onneks jo uimassa niin sitä ei enään haitannut kastua.

Mitäpä muuta,nyt vaatteet päälle..

Kummallista..

Mitä tehdä kun aivan tyhjäsä tule tunne että haluaa kuolla? Ei itsemurhaa eikä mitään onnettomuutta vaan yksinkertaiesti kuolla. Sulkea silmänsä koskaan heräämättä. Elämä on niin tasapainoista kuin vain tässä vaiheessa voi,en ole edes pahemmin masenunut. Tunteet tulee ja menee mutta aina joku jää ja sen mukaan taas tanssitaan. Lukeminen on jäänyt jälleen. Kanavatyö edistyy hitaasti sillä en erota harmaan sävyjä toisistaan ja turhaudun. Olisi myös vanhoja CD levyjä joita liimaamalla toisiinsa saisi hienot verhot. En ole tehnyt mitään asialle koska ei ole käsitystä millaisella liimalla tämä tapahtuu? Tiedon etsiminen on käsittämättömän hankalaa,sillä en vain kykene siihen.
 Irtokarkkipussi vieressäni,oksettaa sillä olen karppauksen lopetettuani lihonut jälleen. Vaikkei karppaus ollut keino laihduttaa vaan saada parempi elämänlaatu. Kumpikaan ei tapahtunut. Syön suruun,turhautumiseen ja tylsyyteen. En ole edes ylipainoinen,mutta sisällä oleva oloni on.. Tahtoisin juoksemaan pururadalle,stadionille ja metsään sekä kävelemään tunnin lenkin tuonne lentävänniemen perukoille mutta on niin turvonnut ja oksettava olo etten pääse ylös. Täynnä tyhjyyttä. Sääliksi käy raskaana olevia,heillä tämä tunne on jatkuva 9kk:n ajan.  Minusta tuntuu myös siltä että liikkuminen sattuu.. Niin varmasti sattuukin tämän vatsan kanssa ja koirani vetää kuin viimeistä päiää jos en pääse olostani johtuen riittävän reipasta vauhtia. Tekisi mieli asentaa kuonopanta mutta tiedän ettei se johda kuin ongelmasta toiseen tämän tytön kohdalla. Jos menetän hermoni,en takaa toimiani. Joskus olen oikeasti meinannut satuttaa lemmikkejäni vain sen tähden että itsehillintä on kadoksissa ja kaikki kuukausien peitetyt tunteet tulevat verhojen välistä.. Sitten rystyset ruvella ja seinä halkeamilla itken noin 15 minuuttia ja olen taas normaali. Eläimet katsovat ihmeissään..
Elämäni on täynnä pieniä helposti hoidettavia pulmia joiden määrä on kasvattaut niistä suuren möykyn vatsaani ja rintakehääni. Kohta otan sakset ja leikkaan ne pois..  

Syntymäpäivä.-

Eilen oli synttärit. Näin minulle merkittäviä ihmisiä pitkästä aikaa. Vedin hirveet kännit heti aamusta ja olinkin jo kolmelta vuoteen oma. Se siitä päivästä sitten kun piti mennä ravintolaan syömään ja illalla vasta lähtee liikkeelle. Harmittaa.. Taas saa olla selvinpäin viikko tolkulla jottei tule riitaa. Kuten vuosi sitten,oli tämänkin syntymäpäivän kulku pettymys.  Onkohan kukaan kuollut syntymäpäivänään?

Unimaailma..

Oikea vai väärä kirja,jälleen? Jungin Kohti totuutta. Liikaa minua kiinnostavaa informaatiota ja kysymyksi joihin ei koskaan tule vastausta. Yksi lause voi olla ratkaiseva koko sivun ymmärryksen kannalta mutta yleensä nämä lauseet ovat täynnä sivistysannoja,latinaa tai yksinkertiasesti lauserakenne on jotain mitä minä en vain muuten ymmärrä. Kirja herättää aivot,vaatii ajatustoimintaa ja luo erlaisia tunnetiloja. Bad thing!! 
Minun kohdallani tunteet kun ovat ahdistusta riittämättömän ymmärryksen tähden ja tunne siitä että en ymmärrä laisinkaan tai ymmärrän väärin koko teoksen sisällön. Koko lukeminen olisi siis turhaa tai harhaanjohtavaa joka saa minut toisinaan jopa turhautumisen kautta suuttumaan. Yksi asia tässä kirjassa on kuitenkin saanut minut juuttumaan sen ääreen. Se on hyvin terapisoiva. Se selittää tunteet..

Ja unet..


 Uniahan ei voi oikeasti ennustaa,eikä unien näkijä voi koskaan tietää tarkalleen mitä ensiyönä tulee vastaan. Unien rakenne on usein järjen vastainen ja koostuu koko elämän pienistä sirpaleista niin hyvässä kuin pahassakin. Unet tulevat piilotajunnan syövereistä tuoden mukanaan matkan varrelta niin laajan kokoelma asioita joita ihmisen tajunta ei pysty hereillä ollessaan käsittelemään yhtäaikaa. Syy siis siihen miksi unet unohtuvat niin usein. Viimeyönä näin juuri sellaisen unen joka koostui todellisuuden tapahtmista lähes 10 vuoden ajalta. Sellaisen unen osia muistaa koska se on merkittävää. Jung puhuu erilaisista unista ja jakaa ne kahteen ryhmään Isot ja Pienet. Merkittävät  ja vähemmän.  Viimeyö oli iso ja merkittävä sillä siinä oli kaikki eilesen päivän mietteitä sekä 10 vuotta sitten tapahtunut merkityksetön (tai silloin luulin niin) asia.

Se on kummallista miten jotkut asiat vain jäävät mieleen vuosikausiksi eikä ihminen voi ymmärtää järjellä miksi. Minä muistan juhlakeskus mansecterin puhelinnumeron jonka painoin mieleeni siskoni rippijuhlia varten. Se oli vuosi 2000. Olin 10 vuotias. Minulla on kyllä erikoisen hyvä numeromuisti mutten osaa taas yhdistää jotain,esim lehmää sen korvanumeroon. Töissä usein muistan numeron,mutta en kuka lehmistä sitä kantaa..   Siitä syntyy ahdistava tilanne ja se mitä todennököisimmin siirtyy uneen jossain vaiheessa. Minun psyykkeeni on ottanut tavaksi käsitellä ahdistukset unissa viiveellä. Kuin antaisi ensin mahdollisuuden pohtia sitä järjen kanssa hereillä.  Yksi osa viimeyön tapahtumia tapahtui noin kaksi viikkoa sitten enkä ole edes sen kummemmin ajatellut asiaa kunnes nyt se rävähti eteeni.
 Miltä tuntuu? Noh,ahdistaa tietenkin!! Mitäs muutakaan..  Unien kuvat ja tapahtumat ovat symbolisia ja monimerkityksellisiä. Jos näkee jonkun asian tavallisen ja arkisen asian kuten Jung kertoi eräästä miehestä joka näki pöydän,se pöytä saattaa merkitä montaa ikävää/hyvää asiaa samalla tavalla. Tässä tapauksessa mies oli kirjoittanu gradun tuon pöydän ääressä ja hänen isänsä oli istunut siinä kertoessaan pojalle että tämän oli lähdettävä pois talosta koksaan palaamatta. Hyvä ja huono muisto. Eikä poika edes muistanut koko pöytää kuin vasta terapiassa. Pöydän pinnasta voi myös heijastaa omaa tunnetta itsestään. Riittämättömyys tai sumea kuva josta ei saa selvää. Lakkaamattomasta pöydästä ei heijastu mitään..

Mitä vielä? Sielua Jung pohti Freudin kanssa ensimmäisen 40 sivua,mutta tämä kirjoitus kestää noin vuoden jos alan sitä pohtimaan. Kantani on etten todellakaan tiedä onko sielulla jokin muoto,onko se ollut aina vai kehittyykö se vasta ihmisen myötä. Onko sielu ja piilotajunta jotenkin yhteydessä toisiinsa sillä Jungin mukaan sielu luo vaistot jotka taas tulevat esi-isien ajoilta. Entäs kun ihminen kuolee,voiko ilman muotoa oleva asia vain kadota? Viimeisen henkäyksen mukana poistua ja jättää ruumis.  Vai onko sitä koskaan ollutkaan? Mistä tulee vaistot? Taidan jatkaa tuon kummallisen teoksen lukua ja lopettaa jos se alkaa näkyä fyysisessä toiminnassa niinkuin eräs kirja aiheutti minulle pakkoliikkeitä sen hetkisen elääntilanteen kanssa..

Raskas työ,olemattomat huvit..

Viikonloppu painettu duunia.. Pälkäneellä kombi navetta jossa lehmät on parsissa kiinni mutta tulevat asemalle lypsylle. Kukaan ei varmaan tajunnut,mutta se on tarkoituskin. Oli niin raskasta kun lehmiä on varmasti 50 paikkeuilla lypsyssä joista 3 tarvitsee lypsää erikseen ämpäriin viimeisinä, Siinä menee aikaa :-/ Lehmien laitunmelle lasku on mukavaa puuhaa,ne menevät jo rauhallisesti ulos ilman hyppykohtauksia. Laiduntavat päivän ja tulevat sitten vatsat tännä lypsylle.. Raskas mutta rakas ammatti. Käytiin saunassa illalla kun olin kahdeksalta kotona. Jaksoin katsoa elokuvaa hetken ennenukuin  alkoi ylirasitus kohtaukset puskea päälle ja ajatusten virtaa ei enään kyennyt hallitsemaan joka johti automaattisesti ahdistukseen.  Nukuin kuitenkin 10 tuntia ja nyt on kaikki lihakse kipeänä sekä päätä särkee, Lenkki koiran kanssa oli tuskaa.. Elämä melkein hymyilee,nyt. Huomenna alkaa rytmihäiröitä tulemaan ja olen vaakatasossa koko päivän,

 Sitä odotellessa.

Kiellettyä lukemista..?

Jep.luin sitten Anna-Leena Härkösen kauhun tasapainoa. Ei olis pitänyt. Nyt on pakko kirjoittaa. Niin verbaalisesti loistava henkilö/ teos vaikka olen lukenut sen useasti. Koskaan se ei johda mihinkään hirveästi toivottuun lopputulokseen. Uudessa kodissa istuin lattialla ja luin. Luin kuin viimeistä kirjaa maailmassa,imien jokaisen sanan,tavun ja kijaimen syvälle itseeni. Sellainen lukeminen ei johda kuin hulluuteen. Niin,sehän on jo aivan vieressä.  Terapia ei ilmeisesti jatku tämän valoa tuoneen henkilön kanssa,tai sitten se jatkuu kun odotan sitä vähiten. Hän tietää minut ja ajattelutapani. Härkönen kirjoitti lapsista,suhteista ja pettämisestä. Erityisen hyvin pettämisestä. Siitäkin on omat kokemukset..  Lukeminen on minulle eräänlaista terapiaa,kun on sellainen tilanne etten voi kirjoittaa. Yleensä kirjoittaminen ahdistaa tai mies on liian lähellä ja minusta tuntuu että hän seuraa jokaista liikettäni haukan lailla.  Totuus on toisenlainen,kuten olen kirjoittanut. Yritin nukkua päiväunet,ei tullut mitään. Sydän on heitellyt voltteja erityisen paljon tässä muuton aikana. Minä en tunnusta että stressaisin,sillä en huomaa sitä. Kuten surukin,tulee stressi minulle salaa jopa itseltäni. Propralia menee 40 milliä /päivä ja tämäkin on vain keskiverto..

Nyt loppuivat ajatukset..

Valoa tunnelin päässä...?

Kylläpäs tämä pitkä ja synkkä ajanjakso onkin saanut kaikkine kurveineen kestää.. Puolivuotta.. Tänään,aivan täysin selvinpäin sain kerrottua suurimpia ahdistuksen aiheuttajiani ja tuntemuksiani ja minut otettiin vakavasti. Siis TODELLA!  Tämä päivä on mennyt aivan kuten aikaisemmatkin,ensin hyvä olla,sitten kaikki romahtaa. Minua kuunneltiin ja sain sanoinkuvailemattoman hienon tavan jatkaa tätä elämäni ongelmien selvittelyä ja tietä ulos oravanpyörästä jossa tällähetkellä pyörin kohti hulluutta. Tänne en ole läheskään kaikesta ahdistusta aiheuttavasta toiminnasta tai siitä mitä ahdistus saa aikaan voinut kirjoittaa mutta olen vakavasti harkinnut blogin pimeäksi pistämistä jälleen.. Tietenkin tämä valo voi olla vastaan tulevan junan,mutta tällähetkellä tuntuu niin kevyeltä ja siltä että ehkä saan keskustella tämän henkilön kanssa vielä toistekin. Nyt kun hän TODELLA tietää mitä minun pääni sisällä tapahtuu ja mihin tämä kaikki sitten johtaa. Ehkä äntä oikeasti kiinnostaa..?

Toivossa on hyvä elää,hetki kerrallaan..