keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Pitkästä aikaa..

Tässä on kulunut aikaa kun en ole päivitellyt blogia. En ole kokenut jostain syystä tarvetta kirjoittaa. Elämäni on hurussut tasaisella vauhdillaan eteenpäin,varsin ilman ihmeellisempiä tunnekuohuja. Psykologini jäi sairaslomalle ja olen yrittänyt saada traumaterapeuttia jostain hankittua ja viimeinen yritykseni tärppäsi.
. Hän on mies ja tavataan 6.3 klo 11 ensimmäisen kerran.. Jännittää jo nyt. Ehkä hän on yhtä mukava kuin itsekuvauksensa antaa ymmärtää jonka hän oli kirjoittanut kotisivuilleen.. Tai sitten ei.Minut hyväksyttiin myös ahlmanille tuotantoeläinten hoidon ja hyvinvoinnin koulutukseen. Olin 38,5 asteen kuumeessa ,mutta jaksoin ilahtua. Minusta tuli nyt koululainen.
Tuntuu että pää on tyhjä ajatuksista. Yritin aloittaa jälleen unohtuneen harrastuksen eli novellien kirjoittamisen,mutta sekin tyssäsi heti alkuunsa saman ongelman tähden. Ei tule mitään kirjoittamisenarvoista mieleen ja äidinkielen opit ovat unohtuneet täysin. En siis ymmärrä lauserakenteen luomisestakaan juuri mitään.
 Päh,olen lähdössä kohta töihin ja toivon että siellä saan uutta näkökulmaa ja ajatusta tähän kaikkeen.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Päivät kuluu..

Homppu on ollut meillä nyt perjantai illasta lähtien. Kaikki on sujunut ihan hyvin,jos ei lasketa kahta karkureissua jotka molemmat kestivät tunnin. Viisas koira kun osaa avata ovet ja lukot. Hompun uudelleensijoitus asia ei ole ratkennut suuntaan eikä toiseen. Jos olisi mahdollista,pitäisin sen itselläni,mutta minulla ei riitä voimat edes pätkiksen kunnolliseen hoitoon saatika täysin uudelleen koulutusta vailla olevaan aikuiseen koiraan..


perjantai 1. helmikuuta 2013

Uusia lapsia..

Niin,olen nyt tehnyt joko elämäni suurimman virheen tai sitten en. Olen päättänyt ottaa sijoitukseen sakemanni/ajokoira risteyksen Hompun ihmiseltä joka ei pysty siitä huolehtimaan. Koira on meillä ainakin viikon ja olen nähnyt sen tasan kerran pentuna joitain vuosia sitten. Jännittää,sillä en todellakaan tiedä mitä tuleman pitää. Häneltä tulee myös (mahdollisesti) väliaikaisesti 5 seeprahiirtä joita olen himoinnut jo kauan.. Ihanaa!! Hän kuuluu minun mielestäni kastiin "ala-arvoinen" sillä hän on jo vuosia kohdellut eläimiään huonosti. Nyt vihdoin siskoni soitti sinne eläinlääkärin ja hänellä on 2kk aikaa laittaa paikat kuntoon tai hän menettää eläintenpito oikeutensa vuosiksi. Ymmärrä kuitenkin toisaalta,sillä hän on masentunut enkä minäkään jaksaisi lähteä masentuneena koiran kanssa lenkille. Toivon että kun homppu tulee meille,asiat saavat uutta perspektiiviä ja pystyn huolehtimaan hompusta&pätkästä tarpeeksi hyvin jotta koira parka saa arvoistansa elämää edes hetken..
Kohta lähtö mummulaan teiskoon. Ihanaa painella pitkin metsiä koiran kanssa.
Homppu saapuu sitten illalla..