sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kerrankin jotain hyvää..

Eilinen yritys olla hyvällä tuulella koko päivä meni jotenkin vaisusti överiksi ja polttamiseksi. Loppuillasta olin jo väsynyt hyvän mielen ylläpitoon. Mutta tänään! Aamu yhdeksältä ylös ja kahvia kitaan ennen kävelyä paikalliseen kuppilaan rakkaimman kanssa pelaamaan biljardia. En tarvinnut,tai tarvitse tällä hetkellä minkäänlaisia voimia hyvän olon ylläpitoon eikä tämä päivä tunnu raskaalta ja toivottomalta. Lisänä vielä hyvä seksi,joka piristää ketä vain. Nyt ymmärrän kuinka paljon minulla on hyviä asioita elämässäni ja jaksan jopa ilahtua siitä. Hyvää päivää sateesta huolimatta kansalaiset!

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kiire menneeseen..

Huomenta,tai päivää oikeastaan.. Istun lntiaaniasennossa sohvalla ja kuuntelen  Anti-Flag bändiä. Tulee mieleeni ne kymmenet kerrat kun olen ollut irokeesi pystyssä niititetty nahkarotsi päällä jossain keikoilla ja puistotapahtumissa. Elämäni ennen 18 vuoden ikää oli muutaman vuoden pelkkää punkkia ja räminää. Anti-flag sopii tähän aamuun fiilisten vuoksi jotka yrittävät jyrätä minut jälleen.. Minä en suostu alistumaan tänään. Tänään pitää olla hyvä päivä. Eilinen meni hiukan mönkään,kun siskoni ja hänen rakkaansa tulivat meille ensisuunnitelman mukaan yöksi, mutta lähtivätkin kahden jälkeen yöllä omaan kotiinsa.. Petyin hieman,sillä odotin pitkää yötä heidän kanssaan ja juhlimista aamuun asti..  Noh,oma koti kullan kallis vai mitä? Taisin odottaa enemmän sitä että täällä olisi joku minun kanssani sillä rakkaani on aamuvuorossa ja tulee vasta kahdelta kotiin. Ohhoh,kello onkin jo yksi. Ei siis mitään hätää. Kuvittelin ajan olevan jotain aivan muuta.. Ulkona sataa :-( mutta ehdimme pätkän kanssa käymään lenkillä ennen sadetta..  En näe mitään syytä masentua tai ahdistua tänään. Tavallinen flegmaattinen päivä siis tulossa ellen avaa päiväkirjojani. Tiedän ettei se kannata..Mutta!!!
Maanantaina on terapia,haluaisin ottaa päiväkirjani mukaan sinne. Jos hän on jo aikaisemmin sanonut että minulla on erityisen vaikea trauma joka vaatii 3 vuotta terapiaa niin mikähän on kommentti kun kerron mitä todella olen ajatellut ja suunnitellut kymmeniä sivuja päivästä toiseen..? Tahdon jostain syystä kiirehtiä elämäni tutkimisen kanssa vaikka se onkin haitallista tai oikeastaan vaarallista. Pelkään kerääväni jälleen ne ajatukset päähäni ja siitä se riemu ratkeaa. En nimittäin ole niin varma toimiiko itsesuojeluvaistoni täydellisesti ja suojaako se minua omilta ajatuksiltani ja haluilta joita saatan kerätä päähäni ulkomaailmasta. Tarkoitan nimittäin sitä että pystyn..hmm..vaikea kertoa.. Noh,onko asia siis niin että kaikki tunteeni ja yllättävät mieliteot (niin hyvät kuin huonot) tulevat ulkomaailmasta eivätkä siitä mitä minä todella ajattelen? Suuri kysymys on se,että onko minussa todella kaksi erilaista minää (depersonalisaatio) vai tuntuuko minusta vain siltä kun haen itseäni ja todellista minääni. Äh,liikaa mietittävää taas..
Olen ollut menneisyydessäni erityisen hyvä kirjoittamaan runoja ja mietelmiä. Nykyään kun teen laulun tai runon,mietin sen sisältöä liikaa ja sitä kaikkea miltä se  kuulostaa vaikken ikimaailmassa voisi julkaista mitään. Hassua..  Hassua on myös se,että vaikka abilify annokseni on nostettu,olen edelleen flegmaattisuudesta huolimatta kovin pelokas ja kuvittelen asioita joita ei todellisuudessa voi tapahtua. Minusta esimerkiksi tuntuu että ympärilläni on karhuja.. Siis mitä??? Karhuja lentävänniemessä? Ei jumalauta..... Mutta tämä tunne vain riivaa minua ja olen kauhuissani jos lenkillä puskassa rapisee. Aiva kuin karhu olisi ainoa elävä joka sieltä pusikosta voisi rynnätä kimppuuni. Karhunpelkoni on aivan selittämättömän voimakas. Miksi juuri karhu? Olenko joskus muistamattani nähnyt sellaisen? Dissosiaatiohäiriö voisi peittää sellaisen muistijäljen niinkin hyvin,mutta tuskin. Vai johtuuko tämä siitä että ollessani alle kouluikäinen isäni pelotteli meitä karhuilla.. ?
Asiaa ei helpota sekään että olen nähnyt todella voimakkaita unia karhuista ja uskon että ne toteutuvat,sillä unillani on taipumus käydä toteen jossain vaiheessa elämääni. Aivan kuten kerroin niistä kahdesta miehestä meidän pihassa kun tulin  humalassa kotiin.. Unennäkemisen ja toteutumisen välillä oli vain muutama viikko ja minua pelottaa,jos karhu-uneni  toteutuu, on aika tuntematon. Huomenna vai ensivuonna? Hävettää tunnustaa ja kertoa näinkin henkilökohtaisilta tuntuvia asioita joita en ole jakanut kenekään kanssa vielä.. Mutta uskon että saan terapiassa paremmin selitettyä asioitani jos olen pohtinut niitä ja kirjoittanut ne muistiin. Voin tosin olla väärässäkin.

Nyt aamupalaa,ennekö nkirjoitus venyy liian pitkäksi ja hyvä päiväni on tuhottu..

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Muistopäivänä..

Rakkaan Kikini kuolemasta on kulunut tänään kaksi vuotta.. Olen polttanut hänelle kynttilää koko aamun. Mielestäni on tärkeää muistaa rakkaimpiaan ja lähettää valoa taivaaseen. Kiki,olet aina mielessäni.



16:45

Ei hitto mikä olo.. Jatkuvaa tekstiviestisotaa rakkaimman kanssa joka ei pääty milloinkaan. Vittuilua puolin ja toisin enkä minä loukkaantuneena syvästi voi olla vastaamatta hänen syytöksiinsä. Mieleni on rikkinäinen,enkä ehjäksi sitä saa.. Näin olen kirjoittanut 11 vuotiaana päiväkirjaan ja luvannut jättää viestin itsemurhani jälkeen "kun ette vieneet lääkäriin". Itsemurhaa olen suunnitellut 11-13 vuotiaana jatkuvasti. Mikä lienee syy että istun vielä tässä ja hengitän epätasaisesti.. On niin vaikeaa jälleen lukea omaa tekstiään jonka tekohetkeä ei muista tai tunnista. Kuka olin silloin? Kuka olen nyt?  Ikuisuuskysymyksiä...
Olin siihen aikaan täysin riippuvainen eräästä henkilöstä jonka tunnen vieläkin. Maailmani mureni jos hän ei vastannut viestiini. Ihmisriippuvuus on ollut mielestäni jopa poikkeuksellisen voimakasta ja erikoista. Noh,minun taustallani en toisaalta yhtään ihmettele. Tiedän se etten saisi lukea päiväkirjojani ilman terapeutin läsnäoloa,mutta jokin sisäinen mielenkiinnon ääni on paljon paljon voimakkaampi kuin kokemuksen tuoma. Ja taas minä valitan täällä julkisesti kuinka ahdistaa ja samalla hyvin tiedän miksi.. Itseaiheutettua!

Tuntuu niin typerältä..



torstai 27. kesäkuuta 2013

Tuntemattomat tutut..

Olen tavannut ihmisen..taas,pitkästä aikaa. Hän pulpahti elämääni vuosien tauon jälkeen ja oli kuin olisimme tunteneet kokoajan. Minä en tiedä miten  suhtautua tilanteeseen sillä niin paljon on tapahtunut. Olen kasvanut ja kehittynyt sekä sairastunut sillä aikaa kun  emme olleet tekemisissä. Oli niin paljon kerrottavaa tavaomaisen "eipä juuri mitään kuulu" sijaan etten tiennyt mistä aloittaa. Noh,kerroin pikakelauksen muutaman vuoden ajalta ja kuten arvata saattaa , hän järkyttyi. Kysymysten tulva peitti minut alleen ja yritin vastata mahdollisuuksien mukaan. Olin hiestä märkä,vaikken tehnyt mitään muuta kuin istuin autossa. Tosin 30 asteen helle sai osansa myös aikaan. Vein hänet kotiin ja lupasin vielä jopa soitella. Tyhjä lupaus? Onko hän minun elämääni soveltuva palanen? Voinko minä valittaa  yksinäisyyttä jos minulla on jälleen uusi ystävä..? En,enkä aio. Aion nyt valittaa siitä kuinka olen jumissa kotona iltaan asti vain sen tähden ettei minulla ole rahaa. Laskuja olisi 600€ ja rahaa vajaa satanen. Mitään ei ole tulossa mistään. Ei palkkaa,ei opintotukea eikä sossunrahoja. Olen pikavippikierteessä ja pahasti vaikka olenkin sellaista tähänasti vastustanut.. Surullista menettää luottotiedot,surullista menettää kaikki tulevaisuuden suunnitelmat sen myötä. Minulla ei koskaan tule olemaan omaa taloa ja dobermannia.
Tuskin pääsen tänä kesänä festareille tai ratsastamaan, ja sen vuoksi tuskin pysyn kasassa henkisesti. Opintolaina on ainoa pakotieni tästä ja sitä päätöstä saa odottaa vielä useita päiviä eikä sekään ratkaise lopullista ongelmaani..
Olen syönyt nostetulla annoksella abilify 15mg nyt viikon ja oloni on alkanut muuttumaan. Tosin,en olisi milloinkaan halunnut tätä. Lääkärin tyhjät lupaukset siitä ettei näin tapahdu ja minun naiivi uskominen häntä. Perkele,tahdon elämäni takaisin!! Pitäisi vain valita toistuvien ahdistuskohtausten ja täydellisen flegmaattisuuden välillä. Kumpi vai kampi? Ahdistus on tiessään,mutta niin on kaikki muukin kiinnostuminen. Useasti mainitsemaani lappuun tulisi nyt kirjoittaa "lääkitty"  Niin paljon olisi kaikkea tekemistä,kuten aina. Edes musiikin tekeminen ei kiinnosta vaikka hainkin koskettimet lainaan armonkalliolta..

Allu koiran veriarvot olivat kunnossa,huoh,en olisi osannut lähteä tukemaan ystävääni jos olisi tullut hyvästien aika. Olen elämässäni sanonut hyvästit niin monelle rakkaalle,etten itkemättä edes kykene ajattelemaan asiaa. Luulin olevani vahva jo asian suhteen, mutta en ollutkaan.. Huomenna poltan kynttilän Kiki koiralle..

Tämä blogi on varmasti yksi suuri henkireikäni,mikäli näin asian voi ilmaista. Vaikka tänne kukaan ei mitään kommentoikaan enkä tiedä millaiset ihmiset tätä lukevat,on silti ihanaa kirjoittaa ajatuksiaan ylös. Lukukerrat vain lisääntyvät kymmenittäin päivittäin ja haut joiden myötä blogiini on eksytty muuttuvat yhä kummallisemmiksi.

Nyt alkoi se odotettu ukkonen.. Minä yksin kotona ja pauhaava ukkonen eivät sovi samaan kuvaan. Kuten olen kertonut, pelkään tuulta ja kovia ääniä tolkuttomasti. Pelottaa tietokoneiden puolesta. Ehkä otan ne seinästä siksi aikaa kun pahin myräkkä on. Läppärissäni on onneksi hyvä akku ja puhelimessani netti joten voin postailla kauhuani tänne.. Taivas pimeni ja linnut lakkasivat laulamasta. Minä poistun vaikka pleikkarin tai hyvän kirjan ääreen.

Kiitos ja näkemiin..

18:10
Palasin takaisin pää täynnä sanoja. Miten vaikeaa onkaan olla kohtelias myös tutuille ihmisille? Kiitos ja heihei voisivat pelastaa paljon monessa tilanteessa,mutta minä vain unohdan aina nuo kaksi mukavaa sanaa. Ja kun unohtamisesta on puhe,voisin kertoa kuinka vaikeaa ihmisen elämä kera dissosiaatiohäiriön kanssa voi olla.. Lähdin eilen ajelemaan ystäväni kanssa,piti käydä kaupassa takaisin tullessa. Unohdin.. Tulin matkalta mukaan sattuneen toisen kaverin kanssa meille hakemaan rikkinäinen ulkoinen kovalevy ja vein hänet kotiin,unohtaen kaupan jälleen. Tänään kävin palauttamassa autooni unohtuneet puhelimen ja vaikka mietin vielä takaisinpäin lähtiessäni että se KAUPPA niin en enään kotipihassa muistanut sitä. Rakas sai raivarit.. Hän huusi minulle kurkku suorana (anteeksi naapurit) kun kuulemma millään muulla ei ole mitään väliä kuin minulla itselläni (joka on sittain totta) ja niiin edelleen. Olin niin suutuksissa ja loukkaantunut että lähdin ovet paukkuen sinne kauppaan ja takaisin tullessani riita oli jo hellittänyt. Olisitte nähneet ilmeen kun tulin kotiin kauppakassin kanssa ja kysyin "Onko NYT hyvä?" ja hyvä oli.. Perkele,olen vieläkin hämmennyksissä kun ajattelen asiaa. Ja mitä siihen tulee että olen itsekeskeinen,se on osa tätä koko unohtelu ja sairastamis tarinaa..
Näin kertoo wikipedia

" Dissosiaatiohäiriöt ovat joukko mielenterveyden häiriöitä, jotka ovat seurausta vakavasta, usein pitkäaikaisesta lapsuusiän traumatisaatiosta. Niille on ominaista se, etteivät tunteet, ajatukset, aistimukset ja teot toimi yhteistyössä keskenään. Tämän seurauksena potilas saattaa olla muistamaton tekemisilleen, kokea vuorotellen itsensä tunnekylmäksi tai joutua ylivoimaisten tunteiden valtaan tai kokea selittämättömiä ruumiillisia oireita. Vakavissa dissosiaatiohäiriöissä potilaan identiteettikäsitys on häiriintynyt, ja hän voi jopa esiintyä useina eri henkilöinä (dissosiatiivinen identiteettihäiriö).

Että sillälailla.. Tunnekylmyys on liiankin tuttua enkä tiedä kuinka siihen pitäisi oikein reagoida JOS sen tunnistaa itsessään. Joskus taas liialliset tunneryöpyt (etenkin humalassa) ovat arkipäivää tämän nuorallatanssin ohjelmassa. Olen oletettua vakavammin sairas,sen alan ymmärtää vasta nyt.

Tunne joka tästä ymmärtämisestä tulee on suru. Olen surullinen siitä kuinka monet elämäni kamalimmat hetket olisivat olleet parempia ,mikäli olisin tiennyt kertoa esimerkiksi minua hakanneille miesystävilleni miksi minä olen niinkuin minä olen. Olen myös surullinen siitä että kukaan ei lapsuusajallani ole ymmärtänyt kuinka hirveässä hädässä olen elänyt päivästä toiseen katsellen juoppoa ja lääkeriippuvaista skitsofrenikkoa ja isää joka ei todellakaan ole persettään nostanut töiden lisäksi meidän eteen.. Ihmettelen kuinka siskoni on edelleen täysissä järjissään. Olen liian herkkä omaan elämääni..

Nyt tekee mieli lukea päiväkirjaa kun sain kirjoituksellani ahdistuksen esiin. Kiinnostaa hitosti se kuinka minä lopulta olen selvinnyt tästä kaikesta. Ehkä pari sivua voisi vilkaista.. Jatkan varmasti vielä kirjoittamista tänään.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kaupunkiin...

Yep.. Takaisin kotona. Maailman ihmanin juhannus mökillä kera hyvien ystävien ja uuden tuttavuuden. Saunoin, uin ja grillasin neljä päivää ottaen välillä huikan jääkylmästä oluesta.. En usko että voisin olla sen onnellisempi kuin istuessani hiljaa peilityynen järven äärellä laiturin nokassa ja kuunnellessani täydellistä hiljaisuutta juhannusyönä.. Latasin kyllä akut täyteen,mutta tuntuu että on jonkinlainen virtakato.. Ei vaan jaksa. Noh,onneksi on kasvipohjainen lääke jota voi ottaa jos menee aivan toivottomaksi olo. Sen voimalla ohitan suurimmat ahdistukset iltaisin kun ei tarvitse tehdä tai ylipäätään edes ajatella yhtään mitään. Elämäni on kovin rauhaisaa niin kauan kuin tuota ihmelääkettä riittää..

Eilen oli terapia. Eipä mitään,jutustelua kevyistä aiheista ja välillä syventyminen johonkin aiheeseen. Oli ihan mukavaa vaikkakin kärsin kaupunkiinpalaamis masennuksesta. Terapian jälkeen menin kaverini tueksi kun luulimme että hänen 13 vuotias koiransa lähtee taivaaseen. Allu-koira sai kuitenkin vielä tähän päivään armoa kunnes verikokeet saadaan valmiiksi ja nähdään onko siellä jotain häikkää. Olen valmistautunut henkisesti sanomaan allulle" heippa,nähdään taas "tänään.. Raskasta tuo tulee olemaan,silllä itken jo nyt. Itkin myös mökillä eläinten hautausmaan äärellä jossa on minun marsuni ja Silja-hamsteri sekä siskoni eläimiä..

Nyt olisi koiran lenkitys ohjelmassa.. Jaksaa jaksaa!!


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Uutta ja ihmeellistä..

Tänäylnä sain nukkua.. Onneksi. Heräsin noin yhdeksältä aivan pirteänä. Toin kotiin eilen uuden kannettavan tietokoneen ja ensimetreistä lähtien on ollut hiukan sormi suussa. Windowa 8 on mielestäni hankala käyttöjärjestelmä näin alkuun. Olen tottunut niin käyttämään perus winniä jossa on selkeä käynnistä- palkki ja niin edelleen. Nyt kun pääsen hiljalleen kärryille tästäkin systeemistä niin olen perunut mielipiteeni. Kätevä!! Kone avautuu 10 sekunnissa ja kaikki palvelut (sähköposti,musiikki,kuvat ja netti ) on aivan silmieni edessä.

Ja lääkitys.. Nostettu abilify annokseni ei ole aiheuttanut niinkään ihmeellisiä vaikutuksia. Oikeastaan se ei ole vaikuttanu mitenkään. Ehkä olen hätähousu ja annokseni vaikutuksia odottelen liian varhain. Pitoisuuksien nousu veressä kun kestää aikansa.

Muuten tämä päivä on lähtenyt käyntiin mukavasti. Koira odottelee lenkkiä ja minä vain juon kahvia. Kaippa tässä täytyypi lähteä ulos. Mystinen vika vasemmassa jalassani(puutuu,kipuilee) ei ole kadonnut mihinkään ja aionkin tänään soittaa lääkärilleni.

14:25
Tekee mieli kirjoittaa. Kirjoittaa siis siitä että tekee mieli lukea. Lukea siitä mitä pitäisi kirjoittaa ja niin edelleen.. Ei siis mitään ihmeellistä ole ehtinyt tapahtua. Odotan innolla kahtakin puhelinsoittoa. Ensin diakonilta joka tuo minulle 50€ ruokakupongin ja sen jälkeen sastamalan lomituksesta mahdollista työpaikkaa. Menin sitten lupaamaan että olen juhannuksen töissä ajattelematta asiaa sen koommin.. Tyhmää! Noh,jostain on töitä saatava ennekö henkilökohtainen konkurssi kohtaa minut jälleen. Nälkä on,mutta aamupalani olen jo syönyt ja seuraava ateria tulee vasta tunnin kuluttua. Aion pudottaa kolme kiloa painoa..Siitä tämä johtuu. Soittaisivat nyt!! Olen jo hermona.  Rakas on töissä tunnin pidempään diakonityöntekijän takia. Toivottavasti ymmärsin asian oikein että hän tulee tänään,muuten tulee riita jota viimeiseksi asiaksi enään toivon.. Huomenna on terapia. Jee!! ja viikonlopuksi sitten mökille,ellei niitä töitä nyt ilmaannu. Tuntuu niin hassun keveältä tällähetkellä pääkopassa. Ei ahdista eikä ole edes tylsää. Soitin hetken urkuja,kirjoitin hetken koulutehtävää ja lajittelin 1500kuvaa omiin kansioihinsa.. Siinä hommaa tällekin päivälle. Taidan jatkaa...

17:00
Diakonia tyyppi tulee seitsemän aikaan vasta..  Rakas tuli kotiin ja katselee jotain italian historiasta kertovaa ohjelmaa. Ei ole kaapissa edes kahvia. Liikuntaa tulisi jos jaksaisi tai edes viitsisi lähteä kauppaan ostamaan jotain viimeisillä 7 eurolla.. Olen liian väsynyt siihen. Keho huutaa kahvia!! Tunnemaailmassa on mattamustaa edelleen. En tunne mitään. 


maanantai 17. kesäkuuta 2013

On aamu..

Niin.. Kelloni näyttää 8:10 kun aloitan tämän kirjoittamisen. Ja syy tälle että en jälleenkään saanut nukkua normaalia 10 tuntia on eläimet.. taas.. Rakkaani lähti seitsemään töihin ja jätti makuuhuoneen oven auki. Yksi yhnähdys riittää,yksi kyljen kääntö riittää ja show alkaa. Kissa ja koira valtaavat sängyn iloisina "hei äiti,joko sä heräät" ja minä avaan koirankuolaiset silmäni katsoakseni kissan pörröistä takapuolta.. Kiitoksia vaan,huokaan ja nousen ylös..
Tätä on jatkunut jo pitkään,varmaan kuukauden,kun kissamme oppi että ovea raapimalla sen saa auki lopulta. Ei auttanut odottaa tuntia sängyssä vessahädässä ja janossa kun raapiminen kuului,kuului,kuului ja kuului.. Ja koira.. Oppi hetkessä yhdistämään kissan raapimisen ja oven aukaisun. Siitä taivas repesi ja kissan raaputusta säestää ulvonta..  nyt olen siis väsynyt ja kiukkuinen.

Kaikki eläinihmiset sanovat,ettei ilman eläimiä voi elää. Olen myös erittäin eläinrakas,mutta tässä piinaavassa tilanteessa voisin olla julma. Tietenkään elämästäni ei tulisi mitään jos minulla ei olisi eläimiä. Tiedän sen,MUTTA elämästäni ei tule juurikaan mitään jos en saa piinaavaa yksin kotona olemista lyhennettyä muutamalla tunnilla unessa. Päivä kuluu huomattavasti nopeammin jos herään kymmeneltä. 

Olen lopettanut tai tauottanut oman elämäni tutkiskelu- projektin. Liian tuskallista. Kävin jo hädässäni psykologin luona puhumassa ja hän sanoi "sinulla on poikkeuksellisen paha trauma"
Järkytyin hiukan. Torstaina on terapia. Ehkä silloin uskallan jatkaa..

Olemme tehneet rakkaani kanssa spimuksen,että olemme selvinpäin juhannukseen asti. Tämä tieto siitä, etten pääse baariin purkamaan ahdistustani, lisää huomattavasti tuskaa. Lääkitystäni nostettiin puolikkaasta kokonaiseen 15mg/vrk tasoon lähinnä tueksi yritykselleni. Pelkään epäonnistumista. Sillä se veisi loputkin luottamuksen rippeet meidän parisuhteestamme.

Parisuhde, niin.. Rakas on ollut selvinpäin kanssani nyt 6 vuorokautta. Ei riitaa,pientä äksyilyä vain. Ehkä tieto siitä että olen käyny lääkärissä ja psykologilla herätti hänessä jonkun kellon soimaan "kaikki ei olekaan hyvin" Tai sitten minä vain elätän edelleen turhaa haavekuvaa että hän joskus vielä kiinnostuisi siitä,mitä minun pääni sisällä oikein tapahtuu.. Suurin este parantumiselleni on hän,vaikkei hän sitä suostukaan ymmärtämään. 

Yhdeksältä,tai vähän yli soitan sastamalan kuntaan ja kysyn töitä.. Lempäälän kunta on hylännyt minut. Olen ensikuun täysin  tuloton, sillä olen kesälomalla jopa koulusta. Surkeat näkymän lompakossa ja verkkopankissa tulevat olemaan arkipäivää. Koiran eläinlääkäri rahat ovat jo hyvin kasaantumassa,enkä haluaisi ostaa niillä ruokaa. Jalka kun on edelleen epäkunnossa.

Mutta,tästä kaikesta huolimatta,hyvää päivänjatkoa...



keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Painajaisista ja muusta mukavasta..

Unilääkkeeni tuottavat kyllä halutun tilan eli unen,mutta sivuvaikutuksena ovat painajaiset. Suurin kammotukseni ,karhut, pyörivät unissani kahtena yönä. Taas kun en ottanut lääkettä,painajaiset hävisivät.
Stressiä riittää. Olen aloittanut koulun lopputyön teon. Aihe "vasikan matka syntymästä poikimiseen" Ja voin vain kertoa että 10 sivua aiheesta on vaativaa. Niin yksityiskohtaista tekstiä on vaikea tehdä että se miellyttäisi silmää.. Huhhuh. Että tässä iässä pitää vielä kouluakin käydä. Oma "pakko olla hyvä ellei täydellinen" asenteeni ei helpota asiaa mitenkään. Viitaten aiempaan kirjoitukseeni "pilvilinnan tarinoita" olen varannus kriisikäynnin psygologille ja lääkärille. Lääkäri nostaa abilify annosta ja vaihtaa unilääkkeen. Mikäli siis saan suuni auki..

Tänään turhauduin. En löytänyt lopputyöni aiheesta yhtään kirjallisuutta kirjastosta enkä kirjakaupoista. Kuljin hämeenkadun päästä päähän turhaa ja kuumuudessa. Iltapäivän yllättävä lämpötilan kohoaminen johti lisääntyneeseen ärsytykseen,sillä en osannut pukeutua oikein. Ärsyttää myös etten oikein tiedä kuinka pitkä lopputyöni pitäisi todella olla. 10 sivua on vain villi veikkaus.. Myös eräs henkilö on yrittänyt tavoittaa minua enkä tiedä mitä tunnen kun hän soittaa 2 vuoden tauon jälkeen. Toisaalta minä vihaan häntä ,mutta toisaalta asenteeni on aikuismaistunut niin että voisin jopa antaa hänelle anteeksi. Vielä en ole vastannut kuitenkaan puhelimeen..

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Pilvilinnan tarinoita...

Kävipä hassusti :-) Otin illalla hiukan liikaa unilääkettä koska tahdoin nukkua. Väsy iski 15minuutissa normaalin 30min sijaan ja hyvä kun edes sänkyyn asti pääsin.. Piti siis kirjoittaa siitä että joskus minulle tulee sellainen tunne,että olenko elänyt pumpulisessa mielikuvitusmaailmassa koko pienen ikäni suhteen näin aikuisaikana..? Näin on.. eilinen päiväkirjan lukutuokio sai minut putoamaan sieltä. Olen aina kuvitellut että pahimpina teinivuosina kun olin helluntai-liikkeen jäsen,minulla oli laumoittain ystäviä jotka rakastivat ja tukivat minua. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ollut,vaan jouduin järjestelmällisesti suunnittelemaan keneltä sain päivän hyvän sanan ja ehkä jopa halauksen..Järkyttävää!!! Siis todella.. Edelleenkään ei mikään ihme,että olen sairastunut.
Toinen asia mikä on paljastunut ajan puuteroimaksi,on Isä. Tästä on vaikeaa kirjoittaa,sillä pettymykseni ja järkytykseni ovat niin suuria tunteita etten ole pitkään aikaan tuntenut mitään vastaavaa. Niin,missä hän on ollut kun hätä on suurin..? Onko hän luullut etten minä tarvitse kaoottisessa perhetilanteessani muuta kuin siskon ja helluntai-liikkeen..? Ja minä kun olen ollut viimeiset viisi vuotta onnellinen siitä että minulla on isä,joka rakastaa minua ja soittaa jos minusta ei kuulu.  Tajusin kylläkin,että siitä on kohta kuukausi kun isästä olen viimeksi kuullut. Mikä olo....Muserrettu suorastaan. Nyt voisin asttua jälleen sohvalle "epäkunnossa" lappu kaulassani.
Ymmärsin sen,että mikään mitä olen kuvitellut muistavani menneisyydestä ei pidäkään paikkaansa. Ymmärsin myös että olen sairastunut tähän kavalaan F29:ään jo ollessani 11 vuotta. Silloin minulla on ollut myös kaikki muut fyysiset vammat ja mielenterveyden häiriöt (olen nähnyt tuolloin harhoja) paljon pahempina kuin nyt..  Tajuntani rajat natisevat. Tarvitsen tupakan..

Huoh.. Tämä on nyt se hetki kun taas mietin APS osastolle siirtymistä ja soittoa psygologilleni. Ehkä soitan heti,ehkä vasta lenkin jälkeen. Koira vinkuu,sillä on varmasti jo hätä. Nyt pitkä lenkki. Todella pitkä....

Etkö unta saa?

Kuuntelen yön biisiä ja istun koneella. Kello näyttäisi olevan puoli 12 joten tässä on vielä monta monta tuntia kiduttavana. 100ml lääkettä otettu ja toivon että se auttaisi nukkumaan. Kuten tuhantena aikaisempanakin yönä,kaikki paha menneestä ja nykyisyydestä valtaa mieleni. Jatkoin 02 vuoden päiväkirjan lukemista,kunnes oli pakko lopettaa.. En kestänyt lukea totuutta. Joudun kuitenkin kohtaamaan sen jossain vaiheessa niin ehkä pidän liian kovaa tahtia uteliaisuuttani omasta menneestäni.. Ei ole kukaan opettanut että liika on liikaa..

Jopas jotakin,nyt on kirjoitusvirheet niin kovassa nousussa että taidan mennä nukkumaan..

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Tutkimusmatka omaan menneisyyteen..

Luin vanhaa päiväkirjaa,monen monta tarinaa.
 Kuinka yhtä lasta kaikki kiusaa,ja löydä ei rakastajaa..

.. Niin. 20 tarinaa luin aamulla ja itku kurkussa mietin. Kuinka oma päiväkirja voi tuntua näiden vuosien jälkeen kuin toisen henkilön elämänkerralta?

Niin paljon ahdistusta,
orastavaa sairautta..

Tiesin sen sisimmässäni ettei minussa ole kaikki palaset kohdallaan,mutta silloin ei ollut ketään jonka kanssa jakaa tuo tunne. Murrosikäinen tyttö vain potki kaikkia avunanto yrityksiä vastaan jotka tulivat ja veivät viimeisenkin ystävän.  Eläimet olivat ainoa turva tuon lapsen elämässä ja niin se taitaa olla vielä tänäkin päivänä..

Kuka antaisi rakkautta,
peittämään kaipausta..

Muutamaan kertaan mainittu Tarja,oli joidenkin hetkien pelastus. Hän on hakenut minut pois kotoa kun äiti on käynyt väkivaltaiseksi ja kun seinät ovat todella kaatuneet päälle. Kumpa voisinkinsanoin kuvailla tätä tunnetta.. Voisimpa kiittää! Mutta mihin lie kadonnut tuokin enkeli? Takaisin taivaaseen varmaan..

Projekti on vasta alussa.. Jatkuu!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Kaikenlaisia ajatuksia..

Niin.. Taas tämä tunne että pitää kirjoittaa ja pohtia elämää. Nyt siihen on hyvää aikaa kun päivälenkki on tehty ja ukkonen jyrisee taivaan kannella. Pohtia mitä? Mikä on pohtimisen arvoista? Pohdin siis  pohtimista. Terapiassa olin eilen ja turhaltahan tuo tuntuu vieläkin. Minun muistini ei salli edistystä. Olen unohtanut 90%elämästäni ja aion avata sen saatun maailman lukemalla vanhoja päiväkirjojani. Voisin kirjoittaa ylös ajatuksia joita se herättää ja kertoa niistä terapeutilleni.. Ehkä se kiinnostaa häntä...?
Muuten elo jälleen kovin tasapainoista. Odotan rakasta kusipäätäni kotiin ja jännitän millä tuulella hän on? Kuinka monta on todellisuus "muutama olut" lauseen selitettyään minulle? Huomenna saan onneksi mennä kouluun vasta 12 maissa että mikäli joudun kestämään yöllistä herättelyä kännissä tai poistumaan asunnostamme pakoon niin saan nukkua siskolla muutaman tunnin. Varauduttava kaikkeen..

18:20
 Taas tää steppaaminen ja kotona ahdistuminen alkaa.. Nyt vain tiedän mistä se johtuu. Luin päiväkirjaa vuodelta 2001-2002.. Olen ollut jo silloin hyvin tietoinen omasta vajavaisuudesta ja orastavasta sairaudestani. Kerron teksteissä toistuvasti kuinka äiti on hirviö,koulussa kiusataan ja koti on ahdistava koppi..  A-H-D-I-S-T-A-V-A koppi.. Apulanta laulaa "jotakin on pahasti rikki,enkä minä tiedä millä se korjataan" Tuo lause on niin osuva. Tuo lukeminen auttoi ymmärtämään sitä miksi minusta on tullut minä. Monta yksinäistä ja tuskaista vuotta ahdistavassa kodissa kanssa äidin joka on useasti kuvattu sanalla HIRVIÖ! No,todellakin hän on ollut hirviö. Ei äiti milloinkaan.. Nyt minun on todella vaikea suhtautua häneen tai välittää hänestä ja nyt kun muistan ja tiedän sen,millainen hän on ollut (puukottanut isää rintaan,yrittänyt myrkyttää minut) ja aina humalassa ja lääkkeissään.. Aina..  Siitä ajasta kun hän lopetti viinan juomisen en juurikaan muista mitään. Olen myös hukannut seuraavan päiväkirjani,mikä harmittaa minua syvästi. Luulin että ne kaikki ovat "mystic boxissa" jonne kerään päiväkirjat ja kaiken sen mikä muistuttaa minua jostain.. Nyt en hyvät lukijat tiedä mihin kukakin uskoo,mutta minä uskon itseeni ja omiin kokemuksiini. Minulla on jonkinlainen kyky aavistaa tulevaa. On ollut jo silloin pienenä. Olen kahdersti vaistoni ohjaamana saapunut kotiin 10 minuuttia ennen jonkun eläimen kuolemaa ja nyt kun muutama viikko takaperin näin unen kahdesta miehestä mersua korjaamassa joka tuli täysin toteen.. Kummallista,eikö vain? Ja kun minulle tehtiin 100 vuotta sitten julkaistun kirjan perusteella luonne analyysi,siellä kerrottiin että minun kaltaisillani (joutsen) on taipumus nähdä tulevaan. Sitä että miksi - en tiedä,mutta ilmeisesti tämä on vain yksi osa suurta kokonaisuutta. Palapeli alkaa hiljalleen saada palasia.
Kertokaa ja kommentoikaa..

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Tunteesta toiseen..

Maailman sekavin päivä. Aamulla olin aivan pihalla kaikesta (päivämäärä,viikonpäivä,kahvinkeittimen käyttö) ja kun näistä sain selvyyden ja kupillisen kahvia,iski yltiöpäinen onnellisuuden tunne ja halu tehdä kaikkea esim kotitöitä mitä normaalisti välttelen. Kävin pitkällä lenkillä koiran kanssa ja nyt hetken kotona oleskeltuani alkoi ahdistaa ja masentaa. kaksisuuntainen?? Sekö iski nyt..? Lääkkeet olen syönyt taas viikon säännöllisesti joten ei pitäisi olla siitä kiinni. On taas sellainen olo että voisi istua sohvalle ja ripustaa kaulaan kyltin "epäkunnossa". Kai pitää vain odottaa miestä kotiin ja yrittää kertoa hänelle. Näin kylläkin yöllä painajaisia,että olisiko tämä ailahtelevaisuus jonkinlainen seuraus huonosti nukutusta yöstä ja piilevistä pelkotiloista joita on ollut pitkin päivää.. Pienikin kolahdus tai vieras ääni saa minut pelästymään tällähetkellä. Sekavaa elämää,jälleen.

14:10
Luin abilify lääkkeen tavanomaisia haittavaikutuksia ja siellähän se oli.." Kiihtynyt ajatuksenjuoksu,ailahtelevaisuus ja hermostuneisuus,äkillinen mania,hallitsemattomat liikkeet.." Olen siis jostain syystä näiden kourissa.