Täällä taas ja entistä ehompana.. Tai sitten ei. Olen ollut niin ylityöllistetty etten ole ehtinyt/pystynyt kirjoittamaan. Töiitä on ollut nyt lähes 3 viikkoa ja sen mukainen on olokin. Pidin tauon jopa terapiasta koska minulla ei ole mitään kerrottavaa.
Ainoa asia jota olen miettinyt,on se että miksi olen niin huono ottamaan vastaan negatiivista palautetta? Koiratreeneissä eräs mies karjaisi minulle ilkeällä äänellä "älä tule sieltä" ja olin sanaton. Tuskin hän pahaa edes tarkoitti,mutta tunti todella pahalta ja miljoonat torjumiset ja hylkäämisen tulvahtivat mieleeni.. Töissä yritän olla täydellinen,mutta kuten elämässäni yleensä,se on lähes mahdotonta. Nyt on sellainen työpaikka jossa en pärjää yksin ja isännän on oltava hommissa mukana jatkuvasti. Avant-pienkuormaajassa on niin iso kauha etten pysty ajamaan sitä, kolmea lehmää pitää taluttaa lypsylle ja vasikoita on 11klp.. Toki saan kiitosta siitä että olemassa,mutta jotenkin jää vaivaamaan että sairaslomalaisella ei ole hetkeäkään vapaata vaan joutuu juoksemaan kanssani navetassa aamusta iltaan..
Suhdekuviot ovat myös sekaisin. Emme ole ehtineet puhumaan tärkeistä asioista koska olen väsynyt jatkuvasti ja eräänä iltana kun hän oli humalassa.tuli ilmi paljon asioita.. Hän on edelleen mustasukkainen kaikille ja kaikista. Jopa tilan isännästä. Seksiä on liian vähän ja se on huonoa. Jokainen kerta jää sellainen tunne ettei tämä riitä.. Olemme kuin vanha aviopari joka käy kerran viikossa saunassa ja sängyssä.. Niin rutiininomaista ja aina samanlaista. Missä on se kiihko jolla suhde saadaan kuntoon? Kumpikaan ei uskalla sanoa mitä haluaa syystä jota en osaa nimetä..
Nyt tuli kiire,jatkan myöhemmin..
