keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Ystävyyden painoarvo..

Olen erittäin hämilläni ja pettynyt. Olenko minä pudonnut kyydistä kun ystävyyden mittari on vääntynyt..? Mikä on enään reilua? Ja missä tilanteessa ei enään kannata yrittää....

Koko viikon olemme puhuneet toistuvasti parhaimman ystäväni kanssa siitä,että hän tulee tänne,kun minulla on yksinäistä ja tylsää. Hänenkin elämänsä on siinä pisteessä,että pieni hermoloma metsän keskellä tekisi hyvää. Illalla oli tulossa ja kertoi kuinka ihanalta suunnitelmat kuulostavat joita tein.. Aamulla tuli viesti että hän epäröi lähteä,koska vainoharhat ovat voimakkaita (liittyvät muihin ihmisiin) ja sanoin että harkitsee,koska täällä ei todellakaan tapaa muita ihmisiä ellei käy erittäin hyvä/ tässä tapauksessa huono tuuri.. Olin sopinut myös illalla että vien yhden ylimääräisen joustinpatjan äidille kun valitteli että omansa on liian kova. Näin hirveän työn mahduttaessani patjaa autoon ja lähdin toiveikkaana ystäväni saapumisesta matkaan. Noin tuntia ennen perilletuloa,kysyin lähteekö hän? No,eipä ollut yllätys että ei. Hän siis jäi keskelle kaupunkia asuntoon istumaan ja odottamaan iltaa jotta olisi mahdollisimman vähän ihmisiä missään joita nähdä. Järjetöntä.  Petyin,sillä jos tilanne olisi ollut toisinpäin,ei omilla ongelmillani (jotka olisivat helpottaneet perillä) mitään väliä jos tietäisin helpottavani parhaan ystäväni oloa ja yksinäisyyttä. Tämä on minun näkemykseni ystävyydestä.  Noh,kiitos vaan,loukkaannuin kyllä tälläkertaa. Tekisi mieli kehoittaa miettimään kuinka paljon olen häntä auttanut näiden vaikeiden aikojen jyllätessä? Katkeruutta,tiedän sen..
Kaiken kukkuraksi äitini ei halunnutkaan patjaa... Mitä??? Olisi nyt pitänyt edes turpansa kiinni asiasta ja valehdellut mieluummin kuin kertonut minun ajaneen 350km ja kuluttaneen koko päiväni siihen Turhaan!!!

Mikään ei saa minua yhtä paljon raivon valtaan kuin avuttomuus,itsekeskeisyys ja ajattelemattomuus muita kohtaan.. Ja kun minun tunneparini on Vihan kanssa Suru. Pistää miettimään olenko tehnyt jotain väärin? vai ovatko ihmiset elämässäni näin itsekkäitä.. ?
Nyt avaan viinipullon ja suljen sanaisen arkkuni. Talo on vain itkettävän hiljainen....

4 kommenttia:

  1. Törkeää toimintaa. Onko äitisi niitä ihmisiä, jotka tykkäävät valittaa asioistaan kaikille, mutta eivät huoli apua? Olitko kysynyt häneltä, haluaako hän patjan, ennen kuin pakkasit sen autoosi?

    Kerroitko ystävällesi hänen vainoharhojensa hellitettyä, miltä hänen käytöksensä sinusta tuntui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti kuuluu juurikintähän ihmisryhmään.. Valittaa,kiittää kun joku auttaa ja näkee vaivaa,mutta kääntää kelkkansa kun apu on nenän edessä. Ja joo,oli puhetta monta päivää.
      Ystävälle en ole vielä kyennyt puhumaan. Tietää kyllä mitä teki,mutta epäilen syvemmän ymmärryksen olevan heikkoa... Ja vainoharha on kestänyt vuosia eikä ystävä suostu ottamaan lääkkeitä jotka sen poistaisivat. Kärsii ja valittaa ihmisille kun on kurjaa kieltäytyen avusta jota tarjotaan.. Törkeää,sitä se on :-(

      Poista
    2. Joskus autamme ihmisiä eniten, kun emme auta. Auttaminen sellaisessa tilanteessa, jossa ihminen on pulassa koska ei itse auta itseään, viestittää sille toiselle osapuolelle, että hänet hyväksytään, vaikka hän toimii itseään vastaan. Tämä vain pitkittää tilannetta. Ihminen ei tee muutosta, jos kipu ei ole 10. Jos se on 9 ja vielä se yksi ihminen häntä jaksaa, muutosta ei tapahdu. Itse huomasin, että kun lakkasin hyysäämästä ja auttamasta kahta aikuista miestä kotitöissä, he rupesivat itse aktivoitumaan ja tekemään. Auttamiseni oli vain pahentanut ongelmaa saaden heidät liimautumaan entistä tehokkaammin tietokoneelle. Mitä siitä nousemaan, kun ruoka tuli eteen, joku pesi pyykit ja jopa imuroi heidän puolestaan.

      Äidilläsi tuntuu olevan marttyyri-syndrooma: Haetaan huomiota (katso, kun kärsin!), ollaan ottavinaan apua vastaan (saadaan huomiota), mutta sitten se torjutaan (passiivis-agressiivista käytöstä), jotta voidaan taas hakea huomiota (katso, kun kärsin!). Se on hänen ongelmansa, ei sinun. Et voi muuttaa häntä, mutta voit muuttaa omaa käytöstäsi. Jaksamista sinulle, tuollainen käytös on todella rasittavaa ja rikkovaa! Varsinkin, kun omalle äidilleen haluaisi vain hyvää ja haluaisi auttaa. Voi olla, että autat häntä parhaiten, kun et auta. Ehkä hän silloin muuttaa käytöstään. Ehkä.

      Yritätkö tuon ystävän kautta ratkaista äitiisi liittyvää ongelmaa? Heidän käytöksensä sinua kohtaan kuulostaa toistensa kopiolta. Ystäväsi sahaa omaa oksaansa jos kieltäytyy tarvitsemistaan lääkkeistä ja avusta, mutta se ei ole sinun ongelmasi. Se on hänen valintansa, hänen elämänsä, ei sinun.

      Poista
  2. Totta.. Tiedän sen,ettei toisten o gelmat ole minun ongelmiani,mutta kun olen liian kiltti. Se usein kostautuu kun unohdan ettei käytökselle ole olemassa peiliä,joka heijastaisi samaa takaisin... Ja koska olemme tunteneet ystäväni kanssa lähes koko elämäni ja hän on ollut usein ainoa ihminen joka on jaksanut minua,koen hänen auttamisen/sietämisen kai vähän velvollisuudeksi koska todellakin minun mielestäni hyvät teot ovat kuin siemeniä joita kastelemalla saa takaisin hyviä tekoja... Olin erittäin hämilläni ja pettynyt juurikin kun näin ei tapahtunut. Olen myös senverran ehdoton,että jatkossa tällaista käytöstä ei suvaita. Riittää.....

    VastaaPoista